Järjestyksessä 23. James Bond –elokuva 007 SKYFALL tulee Suomessa elokuvateattereihin 26. lokakuuta, jolloin on elokuvan kansainvälinen maailmanensi-ilta. Lokakuussa tulee kuluneeksi myös 50 vuotta ensimmäisen Bondin Salainen agentti 007 ja Dr. No (Dr. No) julkaisusta. Elokuva sai ensi-iltansa Lontoossa 5. lokakuuta 1962. Kaikkien aikojen pisimpään jatkuneen elokuvasarjan 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi 007 SKYFALL -liput tulevat myyntiin juuri merkkipäivänä perjantaina 5.10.(vain Hämeenlinnassa)
Bio Marilynin elokuvateatterissa Hämeenlinnassa järjestetään 5.-7. lokakuuta James Bond 50-vuotisjuhlakilpailu, johon voivat osallistua kaikki synttäriviikonlopun aikana 007 SKYFALL -lippunsa ostaneet. Synttärikilpailun palkintoina arvotaan mm. Sony Xperia Tablet S -tietokone sekä Bond-aiheisia tuotteita. Osallistua voi myös netissä: www.facebook.com/leffat ->
Oscar®-voittaja Sam Mendesin ohjaamassa uudessa James Bond-elokuvassa 007 SKYFALL Daniel Craig palaa 007:n rooliin ja Judi Dench nähdään jälleen M:nä. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Javier Bardem, Naomie Harris, Bérénice Marlohe ja Ralph Fiennes. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät 7. marraskuuta 2011. Elokuvassa 007 SKYFALL James Bondin lojaalisuus joutuu koetukselle, kun M:n menneisyys palaa vainoamaan tätä. Koko MI6:n jouduttua hyökkäyksen kohteeksi, täytyy 007:n jäljittää ja tuhota uhka, vaikka se vaatisi miten suuria henkilökohtaisia uhrauksia.